Pikkuhuuhkajien superlupaus siirtyy Italian suurseuraan – ”Taloudellisesti siirto on erittäin merkittävä”
FC Hongan 17-vuotias keskikenttäpelaaja Niklas Pyyhtiä siirtyy Serie A:ssa pelaavan Bologna FC:n riveihin.
Pyyhtiä siirtyi keltamustiin TPS:stä talvella ensin lainasopimuksella, mutta vakuuttavien otteiden jälkeen Honka käytti optionsa lunastaa pelaajan oikeudet kokonaan itselleen jo ennen Veikkausliigakauden alkua.
– Haluan heti ensimmäiseksi kiittää Turun Palloseuraa. Nikke on kasvanut hyvissä käsissä ja meillä oli helppoa heti luottaa hänen osaamiseensa ja auttaa ottamaan nyt tämä uran toistaiseksi suurin askel. Tässäkin mielessä on hyvä, että Turun suuntaan menee siirtosummasta varsin mukava siivu sell-on korvauksena, sanoo FC Hongan manageri Hexi Arteva seuran tiedotteessa.
Pyyhtiä debytoi TPS:n edustusjoukkueessa kaudella 2019 ja pelasi 2020 jo kuusitoista Veikkausliigaottelua, joissa syntyi yksi maali. Hän on kantanut myös Hongassa suurta vastuuta. Talvella Pyyhtiä pelasi Suomen Cupissa viidessä ottelussa ja iski niissä kaksi maalia. Veikkausliigassa hän on pelannut kuluvalla kaudella seitsemässätoista ottelussa, joista kaksitoista avauskokoonpanossa. Yhteensä Veikkausliigaminuutteja on Hongassa kertynyt 1129. Pyyhtiä avasi maalihanansa Hongassa myös Veikkausliigan osalta elokuun alussa pelatussa ottelussa FC Interiä vastaan ja osui toistamiseen heti seuraavalla kierroksella Ilveksen verkkoon.
– Varmasti jos ajattelisimme vain ja ainoastaan urheilun vinkkelistä tätä hetkeä tässä ja nyt, olisi siirto ollut siinä mielessä parempi toteuttaa kauden jälkeen tai jopa vasta ensi kesänä, mutta kyseessä on monitahoinen kokonaisuus. Urheilullisestikin ajateltuna tämä on meille erinomainen asia. Hongassa pelaajat kehittyvät ja pääsevät jatkamaan uriaan isommissa sarjoissa. Tässä ikkunassa Pyyhtiän lisäksi meiltä lähti Alegria Skotlantiin Rangersiin ja akatemiakaksikko Samooja-Kivikko lainalle Italiaan. Pystyn hyvillä mielin suosittelemaan Honkaa nuorelle, eteenpäin pyrkivälle pelaajalle, Arteva jatkaa.
– Hongassa oli erittäin hyvä olla, vaikka olinkin seurassa vain näin vähän aikaa. Koen että kasvoin, opin ja kehityin paljon niin ihmisenä, kuin pelaajanakin. Muutin ensimmäistä kertaa omilleni, tapasin monia hienoja ihmisiä ja sain uusia ystäviä. Voin vain kiittää kaikkia joukkueessa olleita, valmentajia, pelaajia, huoltoa ja muita taustoja. Toivotan joukkueelle onnea loppukauteen, Pyyhtiä itse kommentoi aikaansa Espoossa.
Pyyhtiä on kuulunut pitkään juniorimaajoukkueiden vakiopelaajiin, ja on noussut viime aikoina mukaan U21-maajoukkueen ryhmään.
– Meillä oli loppuvaiheessa pöydällä muutama ihan varteenotettava tarjous, sekä mielenkiintoisia aihioita tulevaan talvi-ikkunaan. Bologna kuitenkin selkeästi osoitti haluavansa pelaajan sinne. Polku, rooli ja askelmerkit ovat varsin selkeät ja he laittoivat islantilaisen nuoren pelaajan samalta pelipaikalta nyt alkavalle kaudelle lainalle Tanskaan. Sekin osoitti, että he ovat tosissaan. Taloudellisesti siirto on Veikkausliigan ja Hongan mittakaavassa erittäin merkittävä, jopa seitsemän numeroa sisältävä, jos kaikki menee suunnitellusti. Kiinteän rahan osuus on koko potentiaalisesta potista yli puolet ja saamme nyt määritellyn lisäksi vielä todella hyvän prosentin Niklaksen seuraavasta siirrosta. Hieno hetki meille kaikille, Arteva toteaa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Djurgården kahdeksan joukkoon Konferenssiliigassa
- Rasmus Schüller lähtökuopissa?
- Viljami Sinisalo Skotlannin liigacupin mestariksi
- Oliver Antman sai maalihanat auki
- Venezian jättiyllätys suli viime hetkillä
- Lukas Hradeckylle nollapeli Bundesliigassa
- Huuhkajien MM-karsintojen otteluohjelma selvillä
- Huuhkajille kova MM-karsintalohko
- Djurgården varmisti jatkopaikan Konferenssiliigassa
- Jalkapalloilija ja elämä jalkapallon jälkeen
- Rasmus Schüller lähtökuopissa?
- Huuhkajille kova MM-karsintalohko
- Viljami Sinisalo Skotlannin liigacupin mestariksi
- Huuhkajien MM-karsintojen otteluohjelma selvillä
- Venezian jättiyllätys suli viime hetkillä
- Oliver Antman sai maalihanat auki
- Djurgården kahdeksan joukkoon Konferenssiliigassa
- Lukas Hradeckylle nollapeli Bundesliigassa
- Jalkapalloilija ja elämä jalkapallon jälkeen
- Djurgården varmisti jatkopaikan Konferenssiliigassa