Huuhkajien veljekset kertovat toisistaan – ”Ei meissä hirveästi ole samaa kyllä mun mielestä”
Huuhkajien Espanjan leirijoukkueessa nähdään veljekset Sauli ja Leo Väisänen. Vaikka he ovat veljeksiä, ovat he omien sanojensa mukaan hyvin erilaisia.
27-vuotias Sauli on veljeksistä vanhempi kolmen vuoden erolla Leoon. Veljekset valittiin Huuhkajien EM-miehistöön, mutta Sauli joutui jättämään kisat väliin loukkaantumisen vuoksi. Pelaajina molemmat toppareita, mutta siihen yhtäläisyydet heidän mukaansa aika lailla päättyvätkin.
– Ihmisenä hän on ainakin puheliaampi kuin minä. Minä olen se joka kuuntelee Saulin juttuja, kun hän puhuu. Niin se on aina ollut oikeastaan. Se on mielestäni isoin ero.
– Ei meissä hirveästi ole samaa kyllä mun mielestä. Luonteeltaankaan ei hirveän samanlaisia olla. Eikä ulkonäkökään nyt ihan yhteen mene. Mutta veljeksiä ollaan, Leo heittää Huuhkajien Twitterissä.
Sauli alleviivaa pikkuveljensä sanat, mutta hieman pehmentää veljensä sanomisia.
– Ihmisinä meissä on aika paljon eroa niin kuin Leo sanoi, mutta on meissä kyllä myös jotain samaa. Molemmat ollaan kuitenkin ihan hyviä tyyppejä. Broidi on vähän hiljaisempi kuin minä ja puhuu vähän vähemmän ja on enemmän tarkkailija, ja minä puhun ehkä välillä vähän liikaakin, vanhempi Väisänen murjaisi.
Huuhkajat jatkaa harjoituspelejään tiistaina, kun se kohtaa Slovakian. Ottelu on katsottavissa Elisa Viihde Viaplay -palvelussa ja V Sport+ Suomi -kanavalla.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Djurgården kahdeksan joukkoon Konferenssiliigassa
- Rasmus Schüller lähtökuopissa?
- Viljami Sinisalo Skotlannin liigacupin mestariksi
- Oliver Antman sai maalihanat auki
- Venezian jättiyllätys suli viime hetkillä
- Lukas Hradeckylle nollapeli Bundesliigassa
- Huuhkajien MM-karsintojen otteluohjelma selvillä
- Huuhkajille kova MM-karsintalohko
- Djurgården varmisti jatkopaikan Konferenssiliigassa
- Jalkapalloilija ja elämä jalkapallon jälkeen
- Huuhkajille kova MM-karsintalohko
- Rasmus Schüller lähtökuopissa?
- Viljami Sinisalo Skotlannin liigacupin mestariksi
- Huuhkajien MM-karsintojen otteluohjelma selvillä
- Venezian jättiyllätys suli viime hetkillä
- Oliver Antman sai maalihanat auki
- Djurgården kahdeksan joukkoon Konferenssiliigassa
- Lukas Hradeckylle nollapeli Bundesliigassa
- Djurgården varmisti jatkopaikan Konferenssiliigassa
- Huuhkajien MM-karsintalohko arvotaan perjantaina – katso arvontakorit