Veikkausliigan nouseva tähti hehkuttaa entistä Huuhkaja-legendaa valmentajana – ”Elää sataprosenttisesti mukana”

Usea entinen Huuhkajan pelaaja on siirtynyt valmennuspolulle antamaan oppejaan tuleville Huuhkajien pelaajille. Yksi heistä on hyvää työtä FC Hakan peräsimessä tehnyt Teemu Tainio.
Tainio aloitti Hakan päävalmentajana vuonna 2019 ja heti ensimmäisellä kaudella valkeakoskelaiset nousivat Veikkausliigaan. Tällä hetkellä Haka on varmistanut paikkansa Veikkausliigan kuuden parhaan joukossa Mestaruussarjassa.
Hakan keskikenttäpelaaja Janne-Pekka Laine kehuu Huuhkaja-legendaa päävalmentajana.
– Saman pelipaikan pelaajana hän osaa antaa aika paljon yksityiskohtaisia neuvoja. Niistä on ollut hyötyä. Selkeästi on ollut sellaisia juttuja, että hei, nyt keskitytään tähän ja siihen keskitytään niin kauan, että se on ollut kunnossa. Se on ”Temellä” hyvä piirre, että ei tungeta kaikkea samaan aikaan. Uskon siihen, että kannattaa mennä yksi asia kerrallaan eteenpäin, Laine kertoo uusimmassa Veikkausliiga-podcastissa.
Tainio sai peliuransa aikana lempinimen ”Terrieri”, sillä rakkikoiramaisella asenteella hän ei jättänyt vastustajaa rauhaan. Sama asenne näkyy myös Laineen mukaan valmennuksessa.
– Hän elää sataprosenttisesti mukana. Kyllä se aika monta kertaa kaudessa sanoo, että haluaisi olla meidän paikalla menossa kentälle. Hän rakastaa lajia ja elää tunteella mukana.
Pitkän uran kansainvälisillä kentillä tehnyt Tainio osaa antaa pelaajilleen myös vinkkejä miten kovemmilla kentillä pärjätään.
– Varmasti voi olla hyötyä, mutta ”Teme” osaa tehdä selväksi myös sen, että minkälaisia juttuja on parannettava, että pystyy kansainvälisellä tasolla pääsemään. Kyllä matkaa ja tekemistä on vielä aika paljon.
Laine on ollut yksi tämän kauden kehittyneimmistä pelaajista. 21-vuotias peluri on noussut Hakassa johtavaksi pelaajaksi, mutta vielä hän ei kuitenkaan haihattele kutsulla Huuhkajien talvimaajoukkueen mukaan.
– Se olisi todella hieno juttu. En minä tuommoista mieti. Pelaa vaan niin hyvin kuin mahdollista ja tällaisia juttuja voi tulla, jos pelaa riittävän hyvin. Ei ole tullut mieleen, Laine toppuuttelee.
Laineen haastattelu kuunneltavissa kokonaisuudessaan Suplan Veikkausliiga-podcastista.
Veikkausliigan runkosarja saadaan päätökseen sunnuntaina täydellä kierroksella. Kaikki ottelut alkavat kello 16.00.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Fredrik Jenseniä viedään rapakon taakse
- Benjamin Källman maalasi taas
- Joel Pohjanpalo jatkoi maaliputkeaan
- Djurgårdenille tappio Konferenssiliigassa
- Rasmus Schüller loukkaantuneena
- Oliver Antman petasi taas kaksi osumaa
- Joel Pohjanpalon hattutemppu kaatoi sarjakärjen
- Adam Ståhl Djurgårdenin sankarina
- Benjamin Källmanin tulikuuma vire jatkuu
- Ari Lahdelle merkittävä UEFA-pesti
- Fredrik Jenseniä viedään rapakon taakse
- Joel Pohjanpalo jatkoi maaliputkeaan
- Benjamin Källman maalasi taas
- Djurgårdenille tappio Konferenssiliigassa
- Oliver Antman petasi taas kaksi osumaa
- Joel Pohjanpalon hattutemppu kaatoi sarjakärjen
- Adam Ståhl Djurgårdenin sankarina
- Rasmus Schüller loukkaantuneena