Huuhkajat mielenkiintoisella ryhmällä tammikuun leirille
Päävalmentaja Markku Kanerva on nimennyt Huuhkajat tammikuun Portugalin leirille. Mukana on mielenkiintoisia nimiä.
Huuhkajat kokoontuu Algarvessa torstaina 5. tammikuuta. Suomi kohtaa Ruotsin Estadio Algarvella maanantaina 9. tammikuuta Suomen aikaa kello 20.45. Torstaina 12. tammikuuta Huuhkajat kohtaa Viron Estadio da Noralla Suomen aikaa kello 18.00. Kyseessä on miesten maajoukkueen ensimmäinen talvileiri kolmeen vuoteen.
– Jos ajatellaan monien huuhkajapelaajien historiaa, heidän ensimmäiset kosketuksensa maajoukkuetoimintaan ovat tulleet näiden talvimaaotteluiden kautta. Tämä on niin sanottu yhteisleiri, meillä on mukana yhdeksän pelaajaa alle 21-vuotiaiden maajoukkueesta. Tämä on mahdollisuus nuorille pelaajille antaa näyttöjä ja myös vähän vanhemmille pelaajille, jotka ovat saaneet vähemmän peliaikaa Huuhkajissa. Tammikuun leiri on myös viimeinen tapahtuma ennen kuin EM-karsinnat alkavat maaliskuussa. On merkittävää, että pääsemme hyviin olosuhteisiin harjoittelemaan ja saamme kaksi hyvää peliä, päävalmentaja Markku Kanerva sanoo Palloliiton tiedotteessa.
Pikkuhuuhkajien pelaajien lisäksi leirillä on mukana myös alle 21-vuotiaiden maajoukkueen valmennusjohtoa.
– Talvileirien tarkoitus on tehdä konkreettista yhteistyötä Pikkuhuuhkajien kanssa ja nyt siihen tarjoutuu mahdollisuus. Pikkuhuuhkajien päävalmentaja Mika Lehkosuo ja valmentaja Gert Remmel tulevat leirille mukaan. Tämä on heille mahdollisuus tutustua omiin pelaajiinsa ja päästä sisään meidän pelitapaamme ja -filosofiaamme, Kanerva kertoo yhteistyöstä.
Joukkueessa on mukana 13 mahdollista A-maajoukkuedebytanttia. Mielenkiintoisesta pelaajalistasta esiin nousevat muun muassa FC Hongan hyökkääjä Agon Sadiku ja Manchester Cityn laitapuolustaja Tomas Galvez. Sadikun maajoukkuevalinta on herättänyt paljon keskustelua – hän pelasi marraskuussa kaksi maaottelua Kosovon maajoukkuepaidassa.
– Siellä ei hoidettu paperihommia sillä tavalla kuin ne olisi pitänyt hoitaa. Agonilla on vielä mahdollisuus edustaa Suomea, eli häntä ei ole sinänsä leimattu. Nyt meillä on mahdollisuus tehdä se. Me hoidamme paperihommat kuntoon, ja kyseessä on tosiaan kaksi virallista maaottelua. Mielenkiintoista nähdä Agon meidän riveissämme, Kanerva avaa.
– Tomas Galvez on pelannut pääasiassa Manchester Cityn 18-vuotiaissa, mutta oli jo yhdessä miesten harjoitusottelussa penkillä. Hän on ollut alle 19-vuotiaiden maajoukkueen mukana ja nyt haluamme nähdä, miten hän pärjää A-maajoukkuetasolla. Hienoa tutustua kaveriin. Hänelläkin on mahdollisuus tehdä valintoja Englannin ja Suomen välillä. Mikäli hän pelaa Ruotsi-ottelussa, homma lienee sitä myöten selvä, päävalmentaja kertoo.
Robert Ivanov, Niilo Mäenpää, Richard Jensen ja Tomas Galvez ovat Huuhkajien käytettävissä vain Ruotsi-ottelussa. Tammikuun maaottelut ovat katsottavissa Yle Areenassa.
Huuhkajat tammikuun maaotteluissa:
Lucas Bergström, Peterborough United
Viljami Sinisalo, Burton Albion
Elmo Henriksson, IFK Mariehamn
Arttu Hoskonen, HJK
Diogo Tomas, KuPS
Robin Tihi, AIK
Ville Koski, FC Honka
Robert Ivanov, Warta Poznan (vain Ruotsi-ottelussa)
Richard Jensen, Górnik Zabrze (vain Ruotsi-ottelussa)
Tuomas Ollila, HJK
Pyry Soiri, HJK
Matti Peltola, HJK
Felipe Aspegren, Ilves
Tomas Galvez, Manchester City (vain Ruotsi-ottelussa)
Rasmus Schüller, Djurgårdens IF
Lucas Lingman, HJK
Santeri Väänänen, Rosenborg BK
Niilo Mäenpää, Warta Poznan (vain Ruotsi-ottelussa)
Santeri Hostikka, HJK
Jaakko Oksanen, KuPS
Agon Sadiku, FC Honka
Anthony Olusanya, HJK
Kai Meriluoto, HJK
Saku Ylätupa, GIF Sundsvall
Lähde: Palloliiton verkkosivut
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Djurgården kahdeksan joukkoon Konferenssiliigassa
- Rasmus Schüller lähtökuopissa?
- Viljami Sinisalo Skotlannin liigacupin mestariksi
- Oliver Antman sai maalihanat auki
- Venezian jättiyllätys suli viime hetkillä
- Lukas Hradeckylle nollapeli Bundesliigassa
- Huuhkajien MM-karsintojen otteluohjelma selvillä
- Huuhkajille kova MM-karsintalohko
- Djurgården varmisti jatkopaikan Konferenssiliigassa
- Jalkapalloilija ja elämä jalkapallon jälkeen
- Rasmus Schüller lähtökuopissa?
- Huuhkajille kova MM-karsintalohko
- Viljami Sinisalo Skotlannin liigacupin mestariksi
- Huuhkajien MM-karsintojen otteluohjelma selvillä
- Venezian jättiyllätys suli viime hetkillä
- Oliver Antman sai maalihanat auki
- Djurgården kahdeksan joukkoon Konferenssiliigassa
- Lukas Hradeckylle nollapeli Bundesliigassa
- Jalkapalloilija ja elämä jalkapallon jälkeen
- Djurgården varmisti jatkopaikan Konferenssiliigassa