Kazakstan tarjosi Huuhkajille jääkylmän suihkun viimeisellä kympillä ja voitti Olympiastadionilla 2-1 (0-1). Samalla murenivat Suomen EM-haaveet.

Suomi tuli heikon Slovenia-ottelun jälkeen hyvällä jalalla kotiyleisön eteen ja otti otteen ottelusta heti alusta saakka. Suomi pystyi luomaan useita maalipaikkoja ja vahvaa painetta Kazakstanin maalille ensimmäisellä puoliajalla. Lopulta näyttömahdollisuutensa saanut Robert Taylor kiitti vastuuta iskemällä komeasti suoraan vapaapotkusta Suomen johtoon. Suomella oli vielä ensimmäisellä puoliajalla mahdollisuuksia lisätä johtoa, mutta kaivattu toinen maali jäi tulematta.

Toiselle puoliajalle Suomi passivoitui, mutta silti piti peliä hallussaan. Suomelle avautui mahdollisuuksia iskeä lopullinen niitti ottelulle, mutta Daniel Håkansin yritys kilpistyi tolppaan ja Teemu Pukin yritys ylivoimahyökkäyksen jälkeen blokattiin. Kazakstan ei juuri Lukas Hradeckyn vartioimaa maalia uhkaillut, mutta reilun tunnin päässä Askhat Tagybergenin yli 30 metristä lähtenyt kanuuna ravisutti ylärimaa ja antoi viitteitä Kazakstanin vaarallisuudesta.

Vartti ennen loppua Kazakstan sai tasoituksen. Vapaapotkun jälkeen pallo jäi pomppimaan Suomen rangaistusalueelle ja pallo osui Richard Jensenin käteen. VAR-tarkastuksen jälkeen pallo vietiin pilkulle, josta Baktiyor Zaynutdinov latasi pallon varmasti verkkoon.

Suomen kisahaaveet päättyivät lopullisesti lisäajalla, kun Zaynutdinov puski kulmapotkusta Kazakstanin toisen osuman ja Kazakstan pääsi juhlimaan voittoa.

Suomella ei ole enää mahdollisuuksia selvitä kisoihin EM-lohkon kautta. Muiden lohkojen tulosten myötä Suomella on kuitenkin paikka keväällä pelattavissa jatkokarsinnoissa, joten kisalippu on vielä mahdollista saavuttaa.

Suomen kokoonpano:
Lukas Hradecky, Nikolai Alho (90. Pyry Soiri), Arttu Hoskonen, Robert Ivanov, Richard Jensen (90. Jere Uronen), Robert Taylor (77. Benjamin Källman), Glen Kamara, Kaan Kairinen, Daniel Håkans, Joel Pohjanpalo, Teemu Pukki (77. Marcus Forss)